Joulu on ohi. Lahjat ja lahjukset on avattu, kinkut syöty ja töihinkin on palattu välipäiviksi. Nyt vain odotellaan Uutta Vuotta ja uusia kujeita. Eilen luin uusimmasta Kauppalehdestä mielenkiintoisen jutun Pafista. Kauppalehdessä oli Pafin uuden toimitusjohtajan haastattelu, jossa hän kertoi Pafin siirtyvän toimimaan muualle Eurooppaan, kuten: Tanskaan, Italiaan, Ruotsiin ja Espanjaan, jossa Paf:lla on jo muuten kiitettävästi Atletico Madridin pelihimoisia faneja pelaajina.
Paf on toiminut netissä jo kymmenen vuotta, ja juuri suomalaiset pelaajat ovat kasvattaneet Pafista sen kokoisen yrityksen kuin mitä se on nyt. Paf on käräjöinyt usein Suomen valtiota vastaan, jonka tuloksena Paf on vain saanut ehdottoman markkinointikiellon mannersuomessa. Joten tuloksena on, että Paf aikoo hylätä suomalaiset nyt kokonaan. Paf kyllä jatkaa peliensä tarjoamista, mutta ei taistele enää pelimonopolia vastaan.
Tuntuu vain hieman kurjalta se tosi asia, että me suomalaiset olemme ruokkineet Pafia näiden kymmenen vuoden aikana, ja nyt Paf siirtyy meidän pelaamilla rahoilla markkinoimaan pelejään muille kansoille. Paf antaa tälläisen kuvan: -Sain mitä halusin, ja lähden nyt muualle.
Mielestäni vaikka Paf ei netticasinona ole mikään maailman paras paikka, pitäisi sen kuitenkin jatkaa jo hyvin alkanutta taistelua Suomen pelimonopolia vastaan. Vähintäänkin sen se on suomalaisille velkaa. Jokainen euro jonka suomalainen pelaaja on Pafille työntänyt on merkinnyt vain sen verran, että he haluavat myös jotain muuta kuin valtiollisen pelimonopolin.
Jos Pafia pelottaa markkinoida niitä pelejä meille suomalaisille sieltä ahvenanmaalta käsin, eikö Paf voisi “siirtää” toimipaikkansa vaikka Maltalle, Iso-Britanniaan tai Gibraltarille?
Ymmärrän, että on varmasti aika kaukaa haettu asia, jos ahvenanmaalainen hyväntekeväisyysjärjestö tekisi näin, mutta se olisi ainakin moraalisesti oikein. Eikä sitä kaikkea toimintaa tarvitsisi siirtää ahvenanmaalta pois. Markkinoisi vain suomalaisille niitä pelejä jostain muualta.
Onneksi meillä on Betsson ja Casino Euro, jotka eivät varmasti koskaan hylkää suomalaisia pelaajia!